Ammatillisen opettajuuden erityisalueita

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Opettajan etiikka ja arvo-osaaminen
• Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus opettajan työssä
• Erityispedagogiikan kysymyksiä
• Tutkimus ja kehittämisosaaminen ammattioppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa

Opettajan etiikka ja arvo-osaaminen 

Opettajan työssä eettisillä kysymyksillä on keskeinen rooli, koska opettajan työ on hyvin itsenäistä ja yhteiskunnallisesti merkittävää. Opettajan ammattietiikka on osa reflektointia, opettajan omaa laadunvalvontaa. Kysymys on luottamuksesta. Siitä, että lähtökohtaiseksi opettajan luotetaan pitävän kiinni eettisistä arvoista opettajan työtä harjoittaessaan.

Opettajan työtä ohjaavat etenkin ihmisarvon kunnioitus, todellisuus (olla rehellinen itselle ja muille), oikeudenmukaisuus sekä vastuu ja vapaus (vaikka opettajalla on oikeus omiin näkemyksiinsä, hänen vastuunsa on sidoksissa tehtäviinsä ja annettuun normistoon, kuten lainsäädäntöön ja opetussuunnitelmiin).

Etiikka ammatillisen opettajan arjessa (videoesimerkki)

Keskeisiä ajatuksia videosta: opettaja on opiskelijan rinnallakulkija, roolimalli opiskelijoille, käyttää valtaa, milloin opettaja on riittävästi tukenut opiskelijaa, milloin peli on syytä viheltää poikki, voidaanko joskus toimia vastoin ohjeita opiskelijan parhaaksi, avoimuus kannattaa myös opettajan työssä, vertaistuki kollegojen kanssa.

Opettajan työ on myös valintoja globaalin kestävän kehityksen puolesta: ympäristökasvatus, säästäväisyys, monikulttuurisuus, jne.

Erityisesti lasten ja nuorten opetustehtävissä työskenteleville opettajille opettajan eettiset asiat ovat tärkeitä tiedostaa, koska opetettavat ovat vasta muodostamassa omaa identiteettiään ja käsitystään ympäröivästä maailmasta. 

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus opettajan työssä

Globalisaatio, lisääntynyt pakolaisuus ja liikkuvuuden vapautuminen lisäävät myös oppilaitosten ja opettajien tarvetta ja painetta ottaa huomioon yhä enenevissä määrin kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Lisäksi nykyään alkaa olla hyvin arkipäiväistä se, että niin opettajan kuin monen muunkin korkeakoulutetun opintoihin sisältyy opintoja joko ulkomailla tai ainakin vieraalla kielellä. Ammatillisessa korkeakoulutuksessa on otettava lisäksi huomioon kansainvälistymisen alueelliset hyötynäkökohdat, etenkin ulkomaisten verkostojen ja sitä kautta kaupankäynnin kasvattamisen myötä.

Olen itse ollut opiskeluaikoinani vaihto-opiskelijana ulkomailla. Niin ollen voin toimia kokemusasiantuntijana siinä, millaista on olla opiskelijana vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä, mutta toisaalta minulla on havaintoja myös siitä, millä tavalla opetushenkilökunta otti huomioon vierasmaalaiset opiskelijat. 

Koska kohdemaani oli englanninkielinen (Pohjois-Irlanti), oletettiin kaikkien osaavan siinä määrin kieltä, ettei siihen kiinnitetty mitään erityistä huomiota. Vaihto-opiskelijat olivat normaalin opetuksen mukana. Vaikka oma kielitaitoni ei ollut paras mahdollinen, pärjäsin sentään tyydyttävästi. Ongelmia tuli jonkin verran puhutun tekstin tuottamisen kanssa spontaaneissa opetustilanteissa, kuten varmasti aika monelle suomalaiselle tuppaa käymään kielioppivirheiden pelossa, mutta kuullun ja kirjoitetun ymmärsin aivan hyvin. Sopii ihmetellä, miksi kielten opetuksessa ainakin ennen painotettiin niin valtavasti kielioppia...

Muutoin henkilökunta otti vaihto-opiskelijat hyvin huomioon. Meidät haastateltiin aluksi kukin erikseen ja kysyttiin tavoitteitamme. Jo tuolloin 2000-luvun alussa tein henkilökohtaisen opetussuunnitelman! Yliopistolla oli lisäksi oma kansainvälisten opiskelijoiden koordinaattori, jolta sai konkreettista käytännön tukea mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. 

Omassa opetuksessani on varmasti hyötyä siitä, että minulla on kokemusta kansainvälisyydestä. Paitsi käytännön asioissa, myös monikulttuurisuuden ymmärtämisessä ja hyväksymisessä. Tärkeintä on oivaltaa, että impivaaralaisuudella Suomi ei voi menestyä vaan tarvitsemme niin koulutuksen kuin minkä tahansa muunkin osa-alueen saralla rajat ylittävää yhteistyötä. Se vaatii joskus oman ajattelun venyttämistä ymmärtämään vieraita tapoja, mutta yhtä lailla se on omien hyvien käytänteiden siirtoa muualle. 

Muutama videoesimerkki käytännön kansainvälisestä oppilaitosyhteistyöstä: 

https://www.youtube.com/watch?v=HwrM5TxBojg&index=4&list=PL_QPGHQY7FmNUw3YLRxWAsJALZoQQT7fn

https://www.youtube.com/watch?v=G6BsmTYdjaA&t=36s 


Erityispedagogiikan kysymyksiä

Opiskelijalla voi olla monenlaisia esteitä oppimiselle. Ne voivat olla ympäristöstä johtuvia, kuten huonot kotilot tai koulukiusaaminen. Niin ikään fyysiset vajavaisuudet, keskittymishäiriöt tai lukihäiriöt voivat vaikuttaa oppimiseen. Kolmantena ryhmänä oppimista voivat vaikeuttaa elämääntilanteeseen tai luonteeseen liittyvät seikat, kuten jännittäminen, masennus, päihteiden käyttö tai hyvien opiskelutyylien puuttuminen. Olisin tärkeää oivaltaa itsensä oppijana, jotta mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua.

Ongelmana voi olla myös se, ettei opettajalla ole kykyä tai osaamista käsitellä opiskelijan oppimisvaikeuksia. Olisikin tärkeää, että opettaja ainakin kykenisi tunnistamaan ne, jotta apua on ylipäätään mahdollista saada. Opiskelijalle itselleen voi olla liian raskasta kantaa taakkaa yksin. Toisaalta on opiskelijan vastuulla tuoda erityisopetuksen tarve esille, ellei se selvästi ilmene esimerkiksi valintakoetilaisuudessa.

Kun opetus on päätetty antaa erityisopetuksena, tulee opiskelijalle laatia HOJKS (=henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma), jossa suunnitellaan opiskelijan tarvitsemaa erityisopetusta ja sen toimintatapoja.

Tarkemmin erityisopetuksesta (oph.fi)

Tärkeää opettajan toiminnan kannalta on varhainen puuttuminen ja kyky harjoittaa moniammatillista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Usein viimeksi mainittuun liittyy esimerkiksi sosiaalitoimi, KELA ja TE-toimisto. Opettajan on hyvä kuulostella opetettavia yksilöinä ja oppijoina. Jos oma ammattitaito ei riitä varhaiseen puuttumiseen, on syytä kääntyä esimerkiksi erityisopettajien konsultointiavun puoleen.

Netissä on myös paljon ohjeita erityisopetusta vaativille. Tässä esimerkkinä ohjeita lukihäiriöisen korkeakouluopiskelijan opettamiseeen:  http://www.esok.fi/esok-hanke/julkaisut/luki/index_html#t


Tutkimus ja kehittämisosaaminen ammattioppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulussa

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (jatkossa TKI) on tärkeää, jotta oppilaitosten ja elinkeinoelämän välistä vuorovaikutusta voidaan ylläpitää ja kehittää. Se taas on merkittävää kilpailukyvyn, osaamisen ja työpaikkojen säilymisen/syntymisen kannalta. Kyseessä on oppilaitosten perustehtävä. Ammattikorkeakoulujen osalta se on suorastaan säädetty laissa. Opiskelussa saatujen tietojen soveltaminen käytöntöön onnistuu näin luonnollisella tavalla. Tutkimushankkeet tai projektit rahoitetaan yhteisesti työnantajan, oppilaitoksen, kunnan, valtion tai erilaisten virastojen tai järjestöjen kanssa. Näin hyödynnetään varoja yhteiskunnan kannalta tehokkaasti.

Videoesimerkki TKI-toiminnasta toisen asteen oppilaitoksen, ELY-keskuksen ja elinkeinoelämän välillä: https://www.youtube.com/watch?v=GExHM99uoZk&t=3s

Videon keskeisin sanoma: "Koulutusten järjestäminen ja miettiminen on TKI-toimintaa: koko ajan täytyy miettiä ja kuulostella sitä, miten ammatit muuttuvat ja mitkä ovat elinkeinoelämän tarpeet."

Kansainvälisen TKI-toiminnan tarkoituksena on koulutuksen kehittäminen ja monikulttuuriseen työelämään tutustuminen. Se ei ole sama asia kuin kansainvälinen opiskelijavaihto, josta oli puhetta ylempänä. Toiminnan päämääränä on luoda yhteiskehittämistä erilaisten hankkeiden muodossa, joiden tavoitteena on tavoitella globaaleja tuloksia ja innovaatioita. Sen lisäksi pyritään luomaan kestäviä yhteistyöverkostoja, joista on hyötyä esimerkiksi kaupankäynnissä.

Ammattikorkeakoulujen kansainvälistymisstrategioilla tavoitellaan seuraavia asioita:

Aidosti kansainvälinen korkeakouluyhteistyö, korkeakoulujen laadun ja vetovoiman lisääminen, osaamisen viennin edistäminen, monikulttuurisen yhteiskunnan tukeminen sekä globaalin vastuun edistäminen.

Ydinteemat: etiikka ohjaa opettajan käytännön toimia, kansainvälisyys on arkea opettajan työssä, erityistä tukea vaativien opiskelijoiden bongaaminen vaatii silmää

Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: kansainvälisyysstrategiat eri oppilaitoksissa

Arviointiosaaminen

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Osaamisen arviointi
• Miten arviointi edistää oppimista
• Portfolio
• Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

Osaamisen arviointi 

Osaamisen arviointi ammattikorkeakouluissa tapahtuu näyttöjen, näyttöjen tai kielitutkintojen avulla. Tarkoituksena on pyrkiä löytämään ja havaitsemaan oppilaan hankkimat tiedot, taidot ja valmiudet
sekä tuomaan ne arvioitaviksi ja antamaan niille arvo eli tunnustus. Nykyisin arvioinnissa pääpaino on pyrkiä tukemaan samalla opiskelijan oppimista.

Itsearviointi on niin ikään keskeistä nykyaikaisessa arvioinnissa. Kiteytettynä itsearviointi on reflektiivistä toimintaa, jossa oppija tarkastelee asioita suhteessa omaan tieto-, taito- ja
kokemusperustaansa sekä aiemmin oppimaansa. Onnistunut itsearviointi ohjaa opiskelijaa muuttamaan mahdollisesti huonoksi havaittuja oppimistapoja ja toisaalta vahvistaa hyviä oppimistapoja.

Opettajan näkökulmasta osaamisen arviointi  on monisyinen prosessi. Haasteita arvioinnille tuovat esimerkiksi opiskelijoiden heterogeenisyys, erilaiset taustalähtökohdat, jne. On kuitenkin muistettava, että arvioinnin on oltava yhtenäistä. Myös erityisopiskelijat saattavat aiheuttaa pulmia arvioinnin kannalta, on kyettävä soveltamaan. Opettajalta vaaditaankin jatkuvaa istensä tarkkailua ja uudistamista. Hänen on kyettävä kannustamaan opiskelijaa kehittämään omaa osaamistaan ja tehtävä tiivistä verkostoyhteistyötä muiden opettajien kanssa.

Miten arviointi edistää oppimista

Arvioinnin on oltava realistista ja rakentavaa. Tärkeintä on saada opiskelija oivaltamaan oppimisen merkitys: ilman oppimista hän ei saavuta tarvittavaa taitotasoa. Hallinnolliselta kannalta katsottuna kyse on siitä, että ilman oppimista ja sen osoittamista opiskelija ei valmistu, eikä niin ollen saavuta muodollista pätevyyttä.

Näyttötutkinnoissa suoritetaan niin sanottu kolmikanta-arviointi, jossa mukana ovat opiskelija itse, ohjaava opettaja sekä näytön vastaanottanut työpaikkaohjaaja. Tarkoituksena tässäkin on ensisijaisesti tukea opiskelijan oppimista, kuten osaamisen arvioinnin yhteydessä jo mainittiin. Opiskelijan tulee oivaltaa, mikä on mennyt hyvin ja missä on kehitettävää. 

Hyvä arvioitsija noudattaa samalla hyvän hallinnon periaatteita, joita käsittelin edellisessä osiossa. Toisin sanoen arvioitsijan tulee muistaa oikeusperiaate, palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus, neuvonnan merkitys, hyvä kielenkäyttö ja yhteistyö muiden arvioitsijoiden välillä.  

Portfolio 

Portfolion tehtävänä on tehdä oppimistapahtuma näkyväksi siten, että portfoliosta näkyy myös tekijänsä ilme. Toisin sanoen portfolion on oltava reflektiivinen, ei siis pelkkä "muistiinpanovihko".

Olen pyrkinyt tekemään tästä omasta blogimuotoisesta portfoliostani sellaisen, joka osoittaisi paitsi osaamistani olisi hyödykseni myös jatkossa. Johon olisi siis hyvä palata muistelemaan ja kertaamaan omaksuttuja (tai omaksumattomia) asioita. Portfolio on minulle ikään kuin epätieteellinen tutkimus. En edes pyri - eikä se ole reflektiivisen portfolion tarkoituskaan - eksaktin ja pedantin tutkimustiedon esittelyyn tai tieteellisesti kestävän analyysin tuottamiseen vaan niin, että portfoliosta olisi mahdollisimman paljon hyötyä käytännön työssä. Sen rinnalla, että se samalla osoittaisi ohjaajalle minun oivaltaneen opiskelemaani.

Portfolion arvioinnissa opettajan ei tulisi kiinnittää huomiotaan niinkään siihen, millainen portfolio on suhteessa muiden vastaaviin vaan siihen, millä tavoin tekijä on oivaltanut asiat suhteessa opintojen tavoitteisiin. Arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

Kasvatus- ja opetusfilosofia ja –etiikka
Opettajuuden kehittyminen
Oppimateriaali (miten opiskelija on hyödyntänyt tuotoksissaan)
Tutkiva opettaja -orientaatio
Yhteistyötaitojen kehittyminen
Palaute (miten hän sitä antaa ja miten ottaa vastaan)
Visio ja kehittymissuunnitelmat

Reflektointi sisältyy noihin kaikkiin!

Ydinteemat: Oppimisessa tärkeintä on oivallus, reflektointi
Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: Näyttötutkintojen arviointimenetelmät

Ammatillisen opettajan toimintaa velvoittava lainsäädäntö

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.

Opettajan toimintaa sitovat hyvin monet eri lait. Lisäksi jokaisella koulutusasteella on oma lakinsa.

Ammatillisen opettajan työtä koskevan oikeudellisen tiedon hankkimisen ja oman osaamisen päivittämisen kannalta keskeisiä lähteitä ovat: finlex.fi (Suomen lait kootusti ja ajantasaisina), minedu.fi (OPM:n sivut, jossa ajankohtaista tietoa esimerkiksi valmisteilla olevasta lainsäädännöstä, tutkimuksista, jne), oph.fi (Opetushallituksen sivut, käytännönläheistä tietoutta opetuksesta), oaj.fi (Opettajien ammattijärjestön sivut, esimerkiski opettajien edunvalvontaan liittyvää materiaalia), opentekoa.fi (tekijänoikeusasioista ammatillisille opettajille) ja kopiraitti.fi (tekijänoikeussivusto). 

Tässä osiossa tarkastellaan seuraavia kysymyksiä:

1. Miten hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen näkyy opettajan käytännön työssä?

Hallinto on hyvää, kun se sisältää seuraavat elementit: oikeusperiaatteen, palveluperiaatteen ja palvelun asianmukaisuuden, neuvonnan, hyvän kielenkäytön ja viranomaisten yhteistyön. Kaikki nuo luovat raamit sille, millaista hyvä opettajatyö on.

Oikeusperiaatteella tarkoitetaan hallintolain mukaan sitä, että viranomaisen (opettajan) on kohdeltava kaikkia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa lain puitteissa. Hänen toimiensa on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltavaan asiaan nähden. Esimerkiksi vammaisten tasavertaisessa kohtelussa opetusympäristössä on kyse oikeusperiaatteesta.

Palveluperiaatteella tarkoitetaan sitä, että viranomaisen (opettajan) tulee antaa asianmukaista ja yksilöllistä palvelua, on oltava samaan aikaan joustava ja tehokas sekä asiakkaan (opiskelijan) on saatava riittävästi ja oikein kohdennettuna tietoa tarvitsemistaan asioista.

Opettajan työhön peilaten edellä mainittu voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opettajan on otettava huomioon opiskelijan yksilölliset piirteet päämäärän eli opetettavien asioiden näkökulmasta. Toisin sanoen se tapa mikä käy yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Lisäksi opettajan on avoimesti kerrottava opiskelijoille niistä opiskelun kannalta olennaisista seikoista, jotka vaikuttavat opiskelijan suoritumiseen.  

Neuvonnalla tarkoitetaan sitä, että opettaja on velvollinen auttamaan ja neuvomaan opiskelijaa tai jos hän ei osaa auttaa, opettajan tulee opastaa opiskelija avun lähteen luokse. Lisäksi perustuslaki takaa, että neuvoa tulee saada molemmilla kotimaisilla kielillä. Myös saamen- ja viittomakielisten oikeudet on otettu huomioon. Edellämainittu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisen opettajan on osattava muita kuin äidinkieltään.

Hyvän kielenkäytön vaatimuksella tarkoitetaan sitä, että viranomaisen (opettajan) on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Yleisessä viranomaistyössä pääpaino on ollut viime vuosina niin sanotusta kapulakielestä eroon pääsemisessä. Ongelma on edelleen valitettavan yleinen, mutta eteenpäinkin on menty. Tästä hyvänä esimerkkinä on KELA ja poliisi. Sosiaalisen median yhä suurempi paino myös viranomaisviestinnässä on pakottanut eri viranomaiset kiinnittämään asiaan huomiota. Aihe on itselleni hyvin läheinen, koska työskentelen viranomaisviestijänä. Käytännössä työhöni liittyy huomattavassa määrin niin sanotun viranomaiskielen kääntämistä yleiskielelle. 

Viranomaisten yhteistyöllä tarkoitetaan opettajan työssä sitä, että opettaja toimii yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa lain asettamia ehtojen puitteissa.

2. Mitkä ovat opiskelijan velvollisuudet ja miten huolehdin opettajana työrauhasta?

Opiskelijan velvollisuudet on määritelty eri koulutusasteita koskevissa laeissa. Lähtökohtaisesti opiskelijan tulee osallistua opetukseen ja hänen kuuluu käyttäytyä asiallisesti. Myös oppilaitosten järjestyssäännöt, sikäli kun ne eivät ole lakien vastaisia, sitovat opiskelijaa. Mikäli opiskelija kuuluu oppilaitoksen hallitukseen tai muuhun päättävään elimeen, hän on salassapitovelvollinen muita opiskelijoita tai henkilökuntaa koskevista tiedoista, jotka on erikseen tarkemmin määritelty.   

Opiskelija on salassapitovelvollinen myös harjoittelupaikassaan tietoonsa saamista, esimerkiksi yrityssalaisuuksien kaltaisista asioista.

Koulutuksen järjestäjä voi velvoittaa opiskelijan toimittamaan huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua epäillä, että opiskelija on huumausaineiden alaisena opintoihin kuuluvissa käytännön tehtävissä tai työssäoppimisessa tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista.

Opettajan työrauha on oleellinen osa laadukasta opetusta. Työrauhan edellytykset voidaan jakaa neljään osaan: pedagogiseen, sääntöihin perustuvaan, kohtaamisen ja välittämiseen sekä hyvään toimintakulttuuriin.

Auktoriteetti on olennainen osa työrauhaa. Sen saavuttaminen voi olla etenkin aloittelevalle opettajalle hankalaa. Auktoriteetti ei tarkoita sitä, että opettajalla on oltava erityinen valta-asema opsikelijoihinsa nähden vaan oikeastaan kyse on enemmänkin kunnioituksesta. Kunnioitus taas liittyy vuorovaikutuksen toimivuuteen ja molemminpuoliseen arvostukseen. Arvostuksen saavuttaminen riippuu mm. ammattitaidosta ja sosiaalisista taidoista. Opettaja ei ole työelämässä mikään poikkeus tältä osin. Yhtä lailla missä tahansa hyvinvoivassa ja tehokkaassa organisaatiossa esimiehen on ansaittava alaistensa arvostus ja päinvastoin. Samassa veneessä olisi kyettävä olemaan aidosti, ei vain korupuheissa. Uhkailu, korostunut käskytys, nöyryyttäminen ja maton vieminen jalkojen alta on nähdäkseni pahinta, mitä esimies (tai opettaja) voi tehdä.  

3. Miten otan huomioon salassapitosäännökset ja tietosuojan opettajan työssä?

Salassapito perustuu lakiin. Tarkoituksena on suojata opiskelijoiden yksityisyyteen liittyviä asioita ja/tai yleistä etua. Yleinen etu koskee esimerkiksi turvajärjestelyihin liittyviä asioita. Ohjaavia lakeja ovat mm: perusopetuslaki, laki ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettu laki, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, lastensuojelulaki ja henkilötietolaki.

Toisaalta vaakakupin toisella puolella on lähtöolettamus viranomaisen toiminnan julkisuudesta.

Koulutuksen järjestäjällä onkin velvollisuus salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä toimittaa valtion opetushallintoviranomaisille mm. koulutuksen arviointiin, kehittämiseen ja tilastointiin liittyviä tietoja.

Koulutuksen järjestäjä on velvollinen antamaan opiskelijan terveydentilaa, toimintakykyä koskevia, tehtävien hoidon kannalta välttämättömiä tietoja mm. opiskeluterveydenhuollosta, työssäoppimisesta tai uudesta koulutuksesta vastaaville henkilöille.

Tietosuoja on henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä. Se on osa yksityisyyden suojaa ja jokaisen ihmisen perusoikeus. Oppilaitoksissa tämä tarkoittaa sitä, että oppilaiden henkilötietojen käsittely tulee olla asianmumukaisesti perusteltavissa oppilaitoksen toiminnan kannalta. Henkilötietoja saa käsitellä opikskelijan ottamiseksi oppilaitokseen ja opetuksen järjestämiseksi. Lähtökohtaisesti arkaluontoisten henkilötietojen (esimerkiksi terveystiedot) käsittely on kiellettyä.

Käytännön esimerkki tietosuojasta: oppilaitokseen hyväksyttyjen tai valmistuvien nimiä ei saa julkaista ilman henkilön itsensä suostumusta.

Opiskelijaa ei voi myöskään velvoittaa rekisteröitymään ilmaisiin verkkoalustoihin, blogeihin, jne. vaikka niitä opetuksessa käytettäisiinkin. Tarvittaessa on mietittävä näissä tapauksissa vaihtoehtoisia opetustapoja. Edellinen ei koske oppilaitoksen hankkimia tai ylläpitämiä järjestelmiä.

Tietoturva liittyy tiedon luottamuksellisuuteen, koskemattomuuteen ja säilyttämiseen. Nykyaikana erityisesti tietotekniikan räjähdysmäisesti lisääntynyt käyttö aiheuttaa usein päänvaivaa etenkin tietoturvan kannalta.

Esimerkkivideolla on tietoturvaan liittyvä tapaus: https://www.youtube.com/watch?v=lV56HIQqxp8&feature=youtu.be

Mitä opettajan olisi tullut tehdä toisin?

- Huolehtia oma tietokone lukkoon
- Huolehtia, että myös opiskelijat sulkevat/ lukitsevat omat koneensa
- Ei olisi pitänyt antaa luokan avaimia opiskelijoille ilman, että hän tai joku muu henkilökuntaan kuuluva jää valvomaan luokkaan
- Ei olisi pitänyt jättää opiskelija-asioihin liittyviä papereita pöydälle lojumaan

4. Miten opettajana varmistan, että opiskelijan oikeusturva toteutuu?

Lähtökohta: opiskelijalla on oikeus tulla kuulluksi

Opiskelijoiden oikeusturvalautakunta toiminut vuoden 2012 alusta ensimmäisenä muutoksenhakuasteena opiskeluoikeuden peruuttamista ja sen palauttamista koskevissa asioissa.
Opiskelijan ohjaamisessa opettajan on tiedostettava (taustalla useita lakeja, mm. yhdenvertaisuuslaki, hallintolaki, perustuslaki, tasa-arvolaki) viisi periaatetta, jotka määrittelevät opiskelijan oikeusturvaa:

Yhdenvertaisuus = Ketään ei saa syrjiä iän, sukupuolen, uskonnon, vakaumuksen, terveydentilan,
alkuperän, vamman tai muun takia. 

Objektiviteetti = Vaatimustaso on oltava kaikille sama. Tässä yhteydessä viitataan myös esteellisyyteen esimerkiksi sukulaistaen ollessa kyseessä.
Suhteellisuus = Opetussuunnitelmaan sisältyvien opinto- ja tutkintovaatimusten tulee olla kohtuullisessa ja järkevässä suhteessa siihen, mitä opintojaksoilta tai tutkinnoilta vaaditaan. Myös kurinpidossa tulee muistaa kohtuullisuus.
Tarkoitussidonnaisuus = Esimerkiksi opiskelijan arviointiin ei saa vaikuttaa hänen persoonansa,  yhteiskunnallinen asema, poliittinen katsantokanta tai opettajan ja opiskelijan välinen vastenmielisyys.
Luottamuksensuoja = Opiskelijalla on esimerkiksi perustellusti oikeus odottaa, että opintosuoritus arvostellaan vahvistettujen arvosteluperusteiden ja -asteikkojen mukaisesti

Ydinteemat: Useat lait velvoittavat opettajana toimimista.

Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: Yksittäisiin esimerkkitapauksiin


 

Laadukas oppimisprosessi

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Ongelmaperustainen oppiminen
• Ammatillisessa koulutuksessa toteutettuja verkko-opetusratkaisuja
• Motivaatio
• Taitojen opettaminen ja ohjaaminen

Ongelmaperustainen oppiminen 

Kyse on työelämälähtöisten (tai niitä simuloivien) ongelmien tai ilmiöiden pohtimisesta ja ratkaisemisesta. Taustalla kognitiivis-konstruktiivinen ja kokemuksellinen oppimiskäsitys. Piirteitä myös humanistisesta oppimiskäsityksestä (vrt. edellinen osio oppimisteorioista, ei toisteta tässä).

Ohjaajan rooli on ohjata oppimisprosessia palautetta antamalla, ohjaamalla lähteiden pariin, jne. Opiskelija on keskiössä niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä. Oppiminen tapahtuu ryhmissä, joissa opiskelijoilla on tietyt roolit: puheenjohtaja, sihteeri, tarkkailija.

Käytännössä prosessi etenee seuraavasti:

Aloitusistunnon yhteydessä: 1. oppimisheräte/ongelma (ongelma kuvataan, johon opiskelijat tutustuvat), 2. aivoriihi (mietitään mitä aiheesta tiedetään ja nostetaan asiasanoja esille sihteerin kirjatessa), 3. aivoriihen jäsentely (aihekokonaisuuksia asiasanojen ympärille), 4. aihealueiden valinta (tavoitteiden kannalta tärkeimmät aihealueet jatkotyöstettäviksi, kartoitetaan mitä pitää saada vielä selville), 5. oppimistehtävän määrittely ja muotoilu (jokaisen jäsenen sitouduttava tekemiseen, keskustelu erilaisista tiedonhankintatavoista),

6. itsenäinen opiskelu (tiedonhakua ja hankitun tiedon omaksumista, sovitulla tavalla toteutettu kooste),

Purkutapaaminen: 7. hankitun tiedon syventäminen (mitä opittiin, jäikö epäselvää), 8. tiedon yhdistely ja soveltaminen (miten ongelma ratkaistaan ja case käsitellään, peilataan ryhmäläisten koonnoksia yhteen)

Lopuksi arvioidaan vielä opittua ja oppimista!


Ammatillisessa koulutuksessa toteutettuja verkko-opetusratkaisuja

Verkko-opetuksen yleistyminen on tuonut opettajillekin aivan uudenlaisia haasteita, jotka liittyvät etenkin työkalujen käytön osaamiseen ja tietoturva-asioihin. Opettajan on myös ymmärrettävä verkko-opetuksen mahdollisuuksista. Verkkovälineitä ei ole mielekästä käyttää pelkästään niiden itsensä vuoksi. Jälleen kerran: haluammeko digitalisaation evoluutiota vai revoluutiota? Ja toisekseen, digitalisaatio on VÄLINE toteuttaa asioita. Tärkeintä on ymmärtää työelämän kompetenssin merkitys. Esimerkiksi yleislääkärin tehtävät voidaan korvata digitalisaation avulla melko pitkälle, mutta hyvä yleislääkäri on sellainen, joka osaa ottaa potilaan yksilönä huomioon ja lieventää hänen tuskaansa. 

Yksi käytetyimmistä verkko-opetusmallista on verkko-oppimisalusta, esimerkiksi moodle meillä opettajaopinnoissa. Myös AC tai Skype ovat yleisiä, koska ne mahdollistavat reaaliaikaisen kuvayhteyden. Sosiaalisen median eri kanavia voi niin ikään hyödyntää tehokkaasti verkko-opetuksessa.


Motivaatio

Motivaatiosta puhuttaessa on mielekästä tarkastella sisäisen ja ulkoisen motivaation käsitettä.

Sisäinen motivaatio lähtee yksilöstä itsestään. Yksilön tavoitetaso käsitteillä olevaa asiaa kohtaan on suuri ja hän todella haluaa sen. Esimerkiksi oppia jonkin uuden asian. Puhutaan flow-tilasta. Kaikki tämä on pohjana oppimiselle ja kehittymiselle.

Ulkoisessa motivaatiossa muut seikat määrittelevät motivaatiota ja sen todellista astetta. Esimerkiksi palkkiot, rangaistukset tai odotukset ohjaavat yksilön toimintaa. Tällöin itse oppiminen ei tapahdu niin vaivattomasti kuin sisäisessä motivaatiossa.

On tietenkin niin, etteivät sisäinen ja ulkoinen motivaatio ole kokonaan toisiaan poissulkevia. Huomaan itsestänikin esimerkiksi näiden opintojen parissa, että välillä olen hyvin kiinnostunut käsiteltävistä asioista niiden itsensä vuoksi, mutta toisinaan minua ajaa eteenpäin halu saada muodollinen pätevyys opettajana, jolloin työllistymismahdollisuudet kouluttajaksi tai opettajaksi oleellisesti paranisivat. 

Eikä ulkoista motivaatiota pidä nähdä yksistään huonona asiana. Todennäköisesti sillä estetään hyvin usein esimerkiksi rikoksia: jos yksilö tekisi jonkun laittoman teon, hän saisi siitä rangaistuksen kiinni jäätyään.   

Oppimisen yhteydessä on keskusteltu motivaation merkityksestä. Lasten ja nuorten parissa ulkoisella motivaatiolla on isokin merkitys, mutta kuten yllä todettua, sillä on vaikutusta myös aikuisen opiskeluun. En kuitenkaan allekirjoita sitä näkemystä, että esimerkiksi työvoimakouluksen yhteydessä ulkoinen motivaatio korostuisi, koska työvoimakoulutukseen hakeudutaan nykyisin pääosin vapaaehtoisuuden ja oman halun mukaan. Sen sijaan olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi varusmiespalveluksessa ja toisaalta kertausharjoituksissa tapahtuvaa oppimista motivaatioteemasta käsin.

Motivaatioiden ja tavoitteiden näkökulma oppimiseen



Tavoiteorientaatiolla ilmaistaan sitä, millä tavalla opiskelija on motivoitunut opiskelemaan.

Oppimisorientoitunut suhtautuu opiskeluun myönteisesti ja hänen tavoitteenaan on ymmärtää opetettavat asiat. Hyvät arvosanat eivät ole tällaiselle opiskelijalle sinällään itseisarvo. Hän haluaa sisäistää asioita ja oppia aina vain lisää sen vuoksi, että se kiinnostaa häntä.

Suoriutumisorientoitunut on ulkoisesti motivoitunut eli hänelle on tärkeää saada hyviä arvosanoja ja ulkopuolista arvostusta. Tällaiselle oppijalle on tyypillistä tuoda esille sitä, miten vähällä työllä hän on saavuttanut kyvykkyyttä ja pätevyyttä. Toisaalta hän myös pelkää epäonnistumista ja kasvojensa menettämistä. Tuo seikka voi heikentää intoa opiskeluun.

Välttämisorientoitunut opiskelija ei usko omiin kykyihinsä. Niinpä hänen tavoitteenaan on mennä sieltä mistä aita on matalin. Lisäksi hän välttää tilanteita, jossa joutuu suorittamaan tai esittämään osaamistaan.

Kuten sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta tarkasteltaessa, tavoiteorientaatioidenkin kohdalla tulee välttää suoria stereotypioita. Opiskelijan orientoitumistapaan vaikuttavat monet seikat, jopa päivän vireystila. Varmasti monelle ovat tuttuja myös tarinat, joiden mukaan joku väittää käyneensä lukion lukematta läpi, vaikka tosiasiassa niin ei olekaan. 

On tärkeää opettajana miettiä, millä tavoin saisi kannustettua opiskelijaa kohti oppimisoerientoitunutta opiskelutapaa. Yksi seikka on oma esimerkki. Jos kykenee näyttämään oman kiinnostuksensa aiheeseen, se voi tarttua opiskelijaankin. Myös opetusmenetelmien valinnalla on merkitystä. Ulkoaopetteluun pakottaminen ja tiukka tuijottaminen pelkkään koearvosanaan ei välttämättä ole hedelmällisin tapa toimia. 

Motivaatiota voi tukea monilla tavoilla. Peruslähtökohtana on ymmärtää se, mitä ihminen ylipäätään haluaa kokea. Ihminen hakeutuu sellaisiin ympäristöihin, joista hän saa mielihyvää ja josta hän siis motivoituu. Niinpä koulua ja opiskelua voi yrittää muuttaa sellaisia tarpeita vastaavaksi.

Sigmund Freudin mukaan ihminen toimii pitkälti viettiensä varassa. Niinpä motivaatioonkin vaikuttavat himot ja tarpeet. Tässä yhteydessä on siis turha puhua kovinkaan korkealentoisista motivoivista tekijöistä. Richard Ryan & Edward Deck puhuvat siitä, miten motivaation keskeisin tehtävä on aiheuttaa toimintaa. Lähtökohtaisesti siis jo hengissä säilyminen vaatii sen, että ihminen syö ja nukkuu.

Molemmat edelliset teoriat sijoittuvat Maslow`n tarvehierarkkiassa matalimmille tasoille. Ylempää löytyvät mm. yhteenkuuluvuus, arvostus ja itsensä toteuttaminen. Myöhemmät motivaatioteoriat ovat alkaneet kiinnittää huomiotaan noihin seikkoihin, ja niitä voidaan hyödyntää myös opetuksessa, kun tavoitteena on lisätä opiskelijan motivaatiota.

Yhteenkuuluvuus tarkoittaa sitä, että ihmisellä on tarve kuulua johonkin ryhmään, johon hänet hyväksytään ja jossa hän on arvostettu. Niinpä pari- tai pienryhmätyöskentely on hyvä keino saada yhteenkuuluvuuden tunne aikaiseksi.

Ihmisen motivaatiota lisäävinä seikkoina tärkeitä ovat myös pätevyys ja itsenäisyys. Pätevyyden tunteen vahvistamiselle on hyväksi, että oppimistehtävät ovat oikein suhteutettuna opiskelijan sen hetkiseen osaamiseen: ei liian helppoa, mutta ei ylitsepääsemätöntäkään. Itsenäisyys tarkoittaa kykyä se mahdollisuutta tehdä omia päätöksiä. Jo pienetkin mahdollisuudet itsenäisyyden osoittamiseen lisäävät paitsi pätevyyden tunnetta myös motivaatiota. Niinpä opettajan pitäisi välttää ainakin näkyvää valvontaa.


Taitojen opettaminen ja ohjaaminen 

Mitä on taito? Se on nopeutta ja näennäistä helppoutta. Kun taitoja opetellaan, ihminen yhdistelee jo aiemmin oppimiaan asioita ja jalostaa niistä uusia taitoja. Taitoja oppii vain harjoittelemalla.

Opetustyössä kysymys on siitä, että taitojen ohjaus ja opetus on oman osaamisen jakamista. Vuorovaikutteisuudessa on kuitenkin muistettava se, ettei osaamisen jakaminen ole yksipuolista. Se voi olla myös yhdessä oppimista.

Taitoja on monenlaisia. Puhutaan yleisistä taidoista, kuten sosiaalinen kommunikointi ja kuuntelutaito (vrt. aiemmin mainittu työelämän kompetenssi) ja spesifistä taidoista eli niistä, joita tietyssä ammatissa on oltava. Esimerkiksi autonasentajan on osattava vaihtaa jakohihna.  

Taitojen omaksuminen voidaan jakaa jopa viiteen askeleeseen:

1. Tiedon hankinta koskien sitä, mitä tarkoitusta varten, mitä pitäisi tehdä, missä järjestyksessä ja millä keinoilla

2. Toimintojen suoritus askel kerrallaan jokaisessa suorituksen vaiheessa.

3. Muutos silmien avulla tapahtuvasta kontrolloinnista muiden aistien avulla tapahtuvaan kontrollointiin tai kinesteettiseen kontrollointiin lihaskoordinaation avulla.

4. Taidon automatisoituminen. Tätä vaihetta leimaa se, että toimintojen huolellisen seurannan ja ajattelemisen tarve vähenee.

5. Taidon yleistäminen uusiin tilanteisiin sopivaksi.

Taito on siis toimintaa. Sen opettamisessa korostuu pitkäjänteisyys ja toistot, mutta toisaalta myös opiskelijan motivaatio, jota opettajan tulisi osata ruokkia. 


Ydinteemat: motivaatio, oppimismenetelmät
Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: ongelmaperustaisen oppimismenetelmän kokeileminen käytännössä

Oppimisteoriat ja mallit

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Aikuisen opiskelijan oppiminen ja ohjaus oppimisteoreettisesta näkökulmasta
• Konnektivismi
• Oppivat organisaatiot
• Autenttinen oppiminen

Aikuisen opiskelijan oppiminen ja ohjaus oppimisteoreettisesta näkökulmasta

Dewey & Kolb: Humanistinen/ kokemuksellinen oppiminen

Oppiminen perustuu opiskelijan omiin kokemuksiin ja itsereflektioon. Tässä keskeistä on tekemällä oppiminen (learning by doing) ja tyypillistä etenkin aikuisopiskelijalle on itseohjautuvuus ja korkea motivaatio opiskelua kohtaan. Ohjaajan kannalta tärkeää on tukea opiskelijan persoonallista oppimistyyliä ja hänen tietoisuuttaan omasta oppimisestaan. Tässä teoriassa painotetaan kokeellista oppimista. Teoria siis voidaan kiteyttää seuraavasti: "Kuuntelen ja unohdan, näen ja muistan, teen ja ymmärrän".

Mezirow: Transformational learning (uudistava oppiminen)

Taustalla on Deweyn kasvatusfilosofia (vrt. ylempi) siitä, että kasvu on kasvattavien kokemusten tulosta.

Cristine Jarvis esittelee Mezirovin teoriaa: https://www.youtube.com/watch?v=liU1zsi3X8w&feature=youtu.be

Keskeisiä käsitteitä tälle teorialle ovat:

Merkitysskeema = toisiinsa liittyviä odotustottumuksia esimerkiksi syy- ja seuraussuhteiden kautta. "Jos käännän kahvasta, ovi aukeaa."

Merkitysperspektiivi = oppijalle on muodostunut elämänsä aikana erilaisia tarkastelunäkökulmia elämään ja asioihin, ns. merkitysperspektiivejä (meaning perspectives).

Kriittinen reflektio = Kriittisellä reflektiolla halutaan asettaa oppijan omien ennakko-oletusten, merkitysperspektiivien asettamista kyseenalaiseksi. Voidaan puhua naiivismin lopusta. Tämä onnistuu vain aikuisella ja se on edellytys uudistavalle oppimiselle.

Olennaista Mezirovin teoriassa on siis oivaltaa kriittisen reflektion merkitys oppimisprosessille sekä tekeminen. On ehkä myös luovuttava jostain aiemmin itselle ominaisesta tavasta, se saattaa olla vaikeaakin.

Esimerkiksi opettajaopintojen suorittaminen aikuisiällä saattaa tuottaa vaikeuksia siksi, että on omaksuttava oppiminen täysin uudella tavalla.. 

Knowles: Andragogiikka ja itseohjautuva oppiminen

Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=vLJ7cRwKI-I

Keskeistä tälle teorialle on siis olettamukset, joiden mukaan aikuisella on suuri tarve tietää, käsitteellistää oppimaansa, kokemuksen mukanaan tuoma varmuus, valmius oppimiseen, suuntautuminen opiskeluun ja motivaatio oppimiselle.

Carson Smith`n  mukaan aikuisoppijalla on tieto jo siitä, mitä hän on oppinut. Mutta aikuisoppija haluaa kyseenalaistaa, miten oppii. Monesti aikuisoppija tietää jo vastauksen tähän. Yhteisymmärrys on tärkeää ja aikuisoppija on käytännöllinen sekä vastuullinen oppija. Tämä kaikki edellyttää kuitenkin motivaatiota, kuten on tullut jo ilmi. Se on itseohjautuvuudelle olennaista. 

Miten aikuisopiskelijaa tulisi ohjata? Lähtökohtana on, että aikuisopiskelijat ovat taustoiltaan hyvin heterogeenisiä. Elämänkokemus paistaa taustalta. Tämä korostaa yksilöllisen ohjauksen merkitystä. Kun muistetaan, että tyypillinen aikuisopiskelija on usein työelämässä, jo ajankäytön suunnittelu opintoihin tulee ottaa lähtökohtaisesti huomioon. Se vaatii ohjaajaltakin kykyä joustaa.

Alla oleva kuva esittää hyvin sitä, miten aikuisopiskelija tarvitsee uuden oppimiseen "särön", joka ravistelee hänen vanhoja ajatusmallejaan ja käytäntöjään.

Kaavio: Malinen (2000)


Jos säröä ei synny, aikuisopiskelija voi kyllä läpäistä kurssin tms., mutta hän ei oivalla oppimaansa. Oivalluksen saavutaminen on keskiössä tehokkaassa oppimisessa. Hyvä ohjaus on oppimisprosessi, joka laajentaa näköaloja, antaa tukea valintojen tekemisessä, auttaa mahdollisuuksien hyödyntämisessä ja johtaa lopulta ohjauksen tarpeen vähenemiseen.


Downes & Siemens: Konnektivismi

Verkostojen ja erilaisten kytkentöjen merkitystä korostava oppimisteoria. Erityisenä apuna konnektivismiin toimii internet. Tietoa virtaa nopealla tempolla. Sitä käsitellään ja jalostetaan eteenpäin. Erityisesti sosiaalisilla verkostoilla on suuri merkitys esimerkiksi asiantuntijoiden kesken. Hyvä verkostoitumiskeino on eritysesti sosiaalinen media. Oppiminen tapahtuu tehokkaimmin osana sosiaalista verkkoa. Itseisarvona ei ole kuitenkaan se, kuinka monessa verkostossa toimii vaan se, että on mukana olennaisissa.

Konnektivistinen tapa ohjata tai opettaa on innostava ja se osallistuttaa paljon helpommin kuin esimerkiksi perinteinen luokkaopetus. Toisaalta se on hyvin sitovaa ja kinni hetkessä, joten aivan jokaiseen tilanteeseen se ei sovellu. Lähdekriittisyyteen on myös kiinnitettävä aivan erityistä huomiota. Lisäksi tapa edellyttää välineitä, aivan konkreettisesti myös toimivia tietoliikenneyhteyksiä. Konnektivismi on kuitenkin oiva osoitus siitä, mitä mahdollisuuksia digitalisaatiolla on opetukseen, nimenomaan opetuksen revoluutioon digitalisaation avulla. Nyt ei puhuta pelkästään siitä, että liitutaulun sijasta käytetään powerpointia!

Ohessa ajatuksia herättävä blogikirjoitus verkostoitumisesta:  https://www.parempibisnes.fi/blogi/anna-seppanen/lopeta-verkostoituminen/

Flipped classroom tarkoittaa sitä, että internetissä olevia opetusmateriaaleja käytetään hyväksi, jolloin vuorovaikutukselle jää enemmän tilaa.

Kiteytetysti siis: https://www.youtube.com/watch?v=Cz3H8L_AaCo


Oppivat organisaatiot

Oppivalla organisaatiolla tarkoitetaan Carvinin (1994) mukaan organisaatiota, jolla on kykyä luoda, hankkia ja siirtää tietoa sekä muuttaa omaa käyttäytymistään uuden tiedon ja uusien käsitysten mukaiseksi. Edellinen edellyttää vahvaa vuoropuhelua organisaation sisällä.

Edellinen luonnehdinta sopii hyvin ylempänä esiteltyyn Mezirovin kriittisen reflektoinnin käsitteeseen. Tosin työelämäkokemuksen perusteella suhtaudun hieman varauksella siihen, saavutetaanko ainakaan isoissa organisaatioissa kovinkaan helposti tilannetta, jossa organisaation henkilöstö kokee asemasta riippumatta olevansa aidosti samassa veneessä, jolloin siirtyminen uuteen ajatteluun ja toisaalta aito vuoropuhelu mahdollistuu. 

Tosin Senge (1994) kuvaakin viisi edellytystä sille, että hierarkkista orgnaisaatiota voitaisiin kuvata oppivaksi: tiimioppiminen (pienet tiimit vuorovaikutuksen aikaaansaamiseksi, tulosta organisaation koordinoidusta toiminnasta), systeeminen ajattelu (tavoitetila), henkilökohtainen hallinta (henkilökohtaisten ominaisuuksien hyödyntäminen organisaation hyväksi), sisäiset toimintaa ohjaavat mallit (tulevat ilmi avoimuuden ja keskustelevan toimintakulttuurin kautta) ja viidentenä yhteisesti muodostettu ja jaettu visio (toimivalla organisaatiolla tulee olla, ei siis ylhäältä annettuna).

Organisaation oppimiseen vaikuttavat johtaminen, ilmapiiri, vuorovaikutus ja toimintakulttuuri. Nykyisin puhutaan paljon myös alaistaidoista vastapainona johtamistaidoille.

Ottaen huomioon miten paljon Suomessa on pahoinvoivia työyhteisöjä ja kuinka paljon ne aiheuttavat kuluja sairauspoissaoloina ja tehottomuutena, edellä mainittuja asioita ei ole kovinkaan hyvin osattu soveltaa käytäntöön.

Oppivalle organisaatiolle on luonteenomaista oppimisprosessin kiertokulku. Kiertokulun solmukohdat määrittelevät sen, tapahtuuko oppimista. Solmukohtia ovat yksilön toiminta (tai toimimattomuus), organisaation toiminta, ympäristön palaute toiminnasta sekä yksilön havainnot ja päätelmät. Olennaista on saada myös ns. hiljainen tieto näkyväski. Se onnistuu jo mainitun tiimioppimisen ja yhteistoiminnan kautta. Kysymys on luottamuksen synnyttämisestä ja tekemisestä.


Herrington: Autenttinen oppiminen

Asiaa avataan tällä videolla: https://www.youtube.com/watch?v=eoJQ1mwKoI8

Kyse on opetuksesta, joka tapahtuu mahdollisimman aidoissa ympäristöissä. Niinpä esimerkiksi työpaikalla tapahtuva työssäoppiminen on autenttista oppimista. Mutta myös kouluopetusta voidaan kytkeä aidommin työympäristöihin erilaisten harjoitusten avulla. Kysymys on siis kokemuksellisuudesta ja kokemusten kautta oppimisesta. Autenttiseen oppimiseen liittyy olennaisesti myös reflektointi, koska tulokset ovat nopeasti nähtävissä ja asioiden merkitys syntyy kokemuksen kautta. Asioita pyritään myös tarkastelemaan monesta eri kulmasta.

On huomattavaa, että autenttista oppimista voidaan harjoittaa myös virtuaalisesti. Vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi eri simulaatiot tai pelillistetyt oppimisvälineet ovat keinoina.

Ydinteemat: reflektointi, osallistaminen, vuorovaikutus, verkostoituminen, kokemus

Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: konnektivismin mahdollisuudet opetustyössä, mutta myös se uhat

Ammatillinen kohtaaminen ja opiskelijan ohjaaminen

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Ammatillisen kasvun ohjaaminen
• Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaaminen
• Henkilökohtaminen ja ohjaustyö
• Opiskelijaryhmän ohjaaminen

Ammatillisen kasvun ohjaaminen 

Ammatillinen kasvu on oman osaamisen jatkuvaa kehittämistä sekä ammatillisen ja persoonallisen identiteetin uudelleen määrittelyä. Alla olevassa kuvassa Patricia Benner on avannut ammatillisen kasvun viiteen vaiheeseen.

1. Noviisi eli aloittelija - Tarvitsee paljon ohjausta ja valvontaa. Työ on tehtävä, aikaansaannos.

2. Edistynyt aloittelija - Tarvitsee tukea ja ohjausta työtovereilta. Työ on ammatti.

3. Pätevä - Tarvitsee ohjausta. Työ on ura.

4. Taitava - Tarvitsee hyvin vähän ohjausta. Työ on kutsumus.

5. Ekspertti eli asiantuntija - Pystyy ohjaamaan muita. Työ on elämäntehtävä 

Tässä kohtaa on hedelmällistä pohtia sitä, miten yhtäältä suhteuttaa oma (tuleva) ohjaajan rooli ja toisaalta opiskelijan rooli Bennerin malliin. Missä kohtaa olen omalla työurallani (substanssissa sekä ohjaajana) ja kuinka minun olisi ohjaajana tuettava eri kohdessa olevia ohjattavia. Seuraavassa avataan teorioita ja ideoita edelliseen:

Behaviorismissa oppiminen määritellään käyttäytymisen muutoksena, mikä on tavoitteena saavuttaa. Ohjaajan rooli on luoda siihen otollinen ympäristö.

Kognitivistisessa mallissa tavoitteena on kehittää henkistä kapasiteettia ja taitoa oppia. Oppiminen on vastaanottavaa ja löytävää. Olennaista on informaation liittäminen jo olemassaolevaan sisäiseen malliin.

Ohjaajan rooli on rakentaa sisältö oppimistapahtumalle.

Humanistinen malli korostaa inhimillisyyttä ja henkistä potentiaalia. Oppimiseen liittyy sisäinen motivaatio, vapaa tahto ja vastuu. Ohjaajan rooli on auttaa kokonaispersoonallisuuden kehittymistä.

Sosiaalinen malli korostaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Oppimisprosessi on havainnoivaa. Ohjaajan rooli on antaa malleja ja ohjata uusien roolien ja käyttäytymismallien kehittymistä.

Konstruktivistisessa mallissa oppija rakentaa itse oman tietopohjansa kokemuksiinsa perustuen. Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta. Ohjaajan rooli on keskustella merkityksistä oppijan kanssa ja auttaa oppijaa luomaan uusia merkityksiä.

Miten hyvä ohjaaja siis toimii, käyttipä hän mitä teoriaa tahansa?

Lähtökohtana on ohjattavan kunnioitus. Myönteisyys ja avoin ilmapiiri mahdollistavat luottamuksen syntymisen ohjaajan ja ohjattavan välille. Parhaimmillaan kyse on dialogista.  

Ohjaajan tulee myös muistaa - etenkin lasten ja nuorten opetuksessa - että hän on roolimalli, johon samaistutaan. Häneen luotetaan ammattilaisena, "kaiken tietäjänä". Aikuiskoulutuksessa asia ei tietenkään ole näin mustavalkoinen, mutta sielläkin yleensä ohjaajan lähtökohtainen tietotaso opetettavasta asiasta on suurempi kuin ohjattavien.

Mutta sitäkin enemmän aikuiskoulutuksessa pätee se, että hyvä ohjaaja osaa esittää uusia näkökulmia ja auttaa ohjattavaa itse muodostamaan niistä osaamista ja tietämystä, mielellään jo ohjattavan aiempaa osaamista hyödyntäen.  

Edelleen Bennerin mallia mukaillen voisi todeta, että ohjaajan ja ohjattavan suhde kristallisoituu siinä vaiheessa, kun vuorovaikutus on täysin tasapuolista. Kun molemmat ovat experttejä. Eli ei voida enää puhua ohjaajasta ja ohjattavasta sanan perimmäisessä merkityksessä. Tätä kautta ajatellen erinomainen ohjaaja on sellainen, joka osaa antaa ohjattavalle suuntaviivoja kohti experttiyttä, mutta joka ei polkuvalintoja hänen puolestaan.

Valmennuspedagogisen ajattelun perustana pidetään nykyisin opintojen työelämälähtöisyyden vahvistamista. Tämä tapahtuu paitsi harjoittelun kautta, myös esimerkiksi valmennusryhmissä omaa oppimista reflektoimalla. Keskeistä on myös yksilöohjaamiseen sijaan tiimiohjaus. On halu painottaa tiimityöskentelyn merkitystä. Näin ollen myös ohjaajan on osattava nähdä opiskelijansa paitsi yksilöinä myös ryhmäkokonaisuutena. 

Edellinen aiheuttaa ohjaajalle erityisiä haasteita. Opetus on jatkuvaa tasapainoilua yksilön ja ryhmäkokonaisuuden huomioimisen välillä. Toisaalta on aivan yleistä kuulla niin julkisuudessa kuin opiskelijoiden keskuudessakin paineita yksilöohjauksen suuntaan. Sitä selvästi jopa kaivataan. Haasteensa kullakin ohjauksen tarpeella: nuorella eivät ehkä riitä taidot oivalluksiin ja ryhmän positiiviseen hyväksikäyttöön, aikuisopiskelijalla voi esteenä olla ajanpuute. 

Mutta oppimisen tukemisen keinoja onneksi on: 

- Vertaistuki, liittyy ryhmätyöskentelyyn. Ainakin joillekin on luontevaa vaihtaa "ongelmia" muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja sitä kautta ratkaistakin niitä. 
- Seminaarikeskustelut ovat astetta virallisempia ja liittyvät enemmän substanssiin kuin opiskelijan henkilökohtaisiin pulmiin. 
- Henkilökohtaiset hops-keskustelut ohjaajan kanssa ovat erinomaisen tärkeitä. Ohjaajan rooli on tärkeä: hänen tulee olla helposti lähestyttävä ja sellainen, ettei "tyhmiä kysymyksiä olekaan".

Taustalla on koko ajan ajatus opiskelijan ammatillisesta kehittymisestä. Tärkeää on aistia se, mikä kulloiseenkin tilanteeseen on opiskelijan kannalta parasta tukea ammatilliseen kehittymiseen ja käyttää eri keinoja sen mukaan. 

Mielestäni tärkeää on huomata se, että ohjaajan tehtävä on nimenomaan edellä mainittu, ei toimiminen esimerkiksi sosiaalityöntekijänä. Eli jos opiskelijalla on ongelmia esimerkiksi elämänhallinnassaan, on apu saatava jostain muualta kuin ohjaajalta. Toki ohjaaja voi ohjata opiskelijan oikean avun pariin.

Kompetenssiperustaisessa ohjauksessa yksilöä voidaan pitää ammattitaitoisena silloin, kun työelämästä tulevat kvalifikaatiovaatimukset ja työntekijän kompetenssi tietyllä historiallisella hetkellä tietyissä olosuhteissa vastaavat toisiaan. Voidaan siis sanoa, että ammattitaidon saavuttaminen on se, johon ohjaus voidaan kohtuudella viimeistään päättää. Vrt. ylempänä oleva maininta expertiivisyydestä. Tällöin ideaalitilanne on se, etttä opiskelija ja ohjaana voivat jo oppia toisiltaan ja jakaa ajatuksia tasavertaisina ammattilaisina.  

Hyvän ohjaajan tunnusmerkkeinä voidaan pitää pätevyyttä, luotettavuutta ja sitoutuneisuutta, tarvelähtöisen ohjauksen antamista, vapauksien mutta myös vastuun antamista, aktivoimista sekä autonomisuutta kohti ohjaamista.

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjaaminen

Jos työpaikan ilmapiiri on harjoittelijaa kohtaan myönteinen ja vuorovaikutus toimii, ovat edellytykset työssäoppimiselle hyvät. Lähtöajatuksena tässä on se, että opiskelija itse on motivoitunut oppimaan. Onnistuessaan työssäoppiminen on erinomainen tapa oppia ammattiin ja työelämän pelisääntöihin.

Työssäoppiminen on luonnollisesti pohjauduttava opetussuunnitelmiin. Tällöin on tärkeää, että oppilaitos ja työpaikka (työpaikat) käyvät riittävän kattavaa vuoropuhelua keskenään työssäoppimisen tavoitteista ja niistä keinoista, joilla tavoitteet saavutetaan. Toiminta on oltava organisoitua. Myös opiskelijalle asioiden on oltava selviä.

Työskenneltyäni aiemmin läheisessä yhteistyössä aikuiskoulutuksen kanssa, havaitsin ongelmaksi aika ajoin sen, että edellä mainitut kriteerit eivät täysin toimineet. Harjoittelupaikka ei vastannut sitä, mitä opetussuunnitelmat edellyttäisiviät. Ongelmia oli kaksi: harjoittelija joko ei päässyt tekemään juuri lainkaan hänen oppimistaan edistäviä työtehtäviä tai hän joutui tekemään niitä yli sen hetkisten taitojensa. Toisin sanoen hänen oletettiin jo olevan ammattilainen. Tässä kaivataan siis selkeämpää roolia oppilaitokselta, ehkä jopa joltain osin suoraa valvontaakin. Vuorovaikutus on oltava tiivistä, se on kaikkien osapuolten etu ainakin pitkällä tähtäyksellä. Hyvin tärkeää on sekin, että opettaja itse on ajan tasalla siitä, mitä työelämässä tapahtuu nimenomaan hänen opettamallaan alalla. Näin hän voi reagoida sisältöihin, jos toiminta työssäoppimispaikalla ei vastaa laatuvaatimuksia. 

– Haaste on siinä, että opiskelijan perehdyttäminen vie aina aikaa. Jos on kiire vaihe menossa töissä, ei tahdo löytyä oikein perehdyttäjää, eräs työnantajan edustaja kommentoi.  

 – Keskusteleminen työn ohessa ohjaajan kanssa on tärkeää. Myös opiskelijan näkökulma on syytä muistaa oppilaitoksen ja työpaikan näkökulman rinnalle, opiskelija korostaa. 

Henkilökohtaistaminen ja ohjaustyö

Ohjaaminen on nykyisin hyvin pitkälle opiskelijan oppimisprosessin ja siinä kertyvän osaamisen arviointia. Paitsi että ohjaajat tekevät tuota, myös opiskelija itse arvioi itseään, työelämää ja myös ohjaajia. Kysymys on siis jälleen kerran vuorovaikutuksesta. Tärkeää on myös olemassaolevan osaamisen tunnustaminen ja tunnistaminen.

Keskeistä on yksilöllisen ohjauskeskustelun käyminen. Perinteisesti se jakautuu aloitukseen, työskentelyyn ja päätösvaiheeseen. Niin sanottu Carkhuffin malli (2000) lähestyy ohjauskeskustelua kolmen kysymyksen kautta: sijainti (missä olen?) suunta (mihin haluan mennä?) ja sysäys (miten pääsen sinne?). Ohjaajan on syytä valmistautua ohjauskeskusteluun kunnolla. Aivan konkreettisena asiana on syytä pyhittää kahdenkeskinen aika ohjattavan kanssa. Niinpä esimerkiksi puhelin on hyvä olla suljettuna. 

Aloitusvaihe muistuttaa small talkia. Se on johdattelua itse asiaan sekä rennon, luontevan ja luottamuksen ilmapiirin luomista. Työskentelyvaiheessa on hyvä käyttää suoria M- ja K-kysymyksiä. Sivistyssanojen käyttö saattaa osoittaa ohjattavalle vallankäyttöä, mikäli hän ei niitä ymmärrä. On siis hyvä käyttää normaalia arkikieltä. Tärkeää on tunnistaa olennaiset seikat. Päätösosiossa kootaan keskustelu yhteen ja sovitaan jatkosta sekä varmistetaan, ettei jäänyt epäselvyyksiä. Sovitut asiat tulee dokumentoida. Ohjaajan itsensä kannalta on hyvä vielä jälkikäteen reflektoida oma suoritus eli "miten meni noin niinku omasta mielestä".

"Vanhana opiskelijana" olen kokenut näiden opettajaopintojen myötä henkilökohtaistamisen osittain hankalaksi ja sivutoimisena opiskelijana stressaavaksikin seikaksi. Olisi niin paljon vaivattomampaa vain katsoa opetussuunnitelmasta se, mitä tulee tenttiä. HOPS:n laatiminen esimerkiksi tuottaa edelleen suuria vaikeuksia. Mutta toki ymmärrän uuden tavan toimia. Myönnän myös, että se varmasti on tehokkaampaa vanhaan verrattuna. Jos olisi enemmän aikaa käytettävänä, osaisin todennäköisesti jopa nauttia uudesta tavasta oppia. 

Opiskelijaryhmän ohjaaminen

Opiskelijaryhmän perustehtävänä on oppiminen. Ilman vuorovaikutusta ryhmä ei voi toimia. Onnistuneet ryhmäkokemukset antavat lisäksi ihmiselle sosiaalista pääomaa.

Ryhmien muotoutuminen ja kehitysvaiheet (Tuckman 1965):

1. Muotoutumisvaihe (miksi olemme tässä?)
2. Kuohuntavaihe (välienselvittelyä, riitoja) 
3. Normiutuminen (organisoituminen) 
4. Suorittaminen (kypsyys ja keskinäinen hyväksyminen) 

Ryhmien ohjaajan tulee ymmärtää, että ryhmä ei välttämättä ole huono, jos siellä esimerkiksi kuohuu. Kyse voi olla kehitysvaiheesta, jota ohjailemalla voidaan päästä vielä hyvään lopputulokseen. Jos ohjaajan kompetenssiä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se sana on pelisilmä. Keinoja etenkin muotoutumisvaiheessa ovat muun muassa toiminnalliset menetelmät, kuten liikunta tai erilaiset testit. Tarkoituksena on tutustuttaa ryhmäläiset toisiinsa.

Kuohuntavaiheessa omat mielipiteet nousevat esiin, jolloin ryhmän jäsenten kuuntelu saattaa jäädä toissijaiseksi. Ryhmänjohtajan tärkein tehtävä on pitää johtajuus itsellään. On tärkeää pyrkiä estämään klikkiytyminen. Sitä vähemmän esiintyykin, mikäli muotoutuminen on onnistunut hyvin. Mahdolliset konfliktit on käytävä avoimesti läpi. Haasteena on, että ryhmiä on erilaisia: hiljaisia, epätasapainoisia ja häiriköiviä. Keinoja saada ryhmädynamiikka toimimaan, riippuu ryhmän tavasta toimia. Keinoja eri tilanteisiin: napakkuus, huumori, turvallisuuden tunteen luominen, istuinpaikkojen muuttaminen.

Normiutumisvaiheessa ryhmälle selkiytyvät toimintamallit. Eriävät mielipiteet ilmaistaan avoimesti ja ollaan valmiita kompromisseihin. Tässä vaiheessa ollaan valmiita menemään pois jopa mukavuusalueelta. Ryhmänohjaajan tulee tukea yhteisymmärryksen muotoutumista ja teettää harjoituksia, jotka pakottavat ryhmäläiset laittamaan itsensä peliin. Esimerkiksi pyydetään jokaista kirjoittamaan itsestään positiivisia ja negatiivisia ominaisuuksia.

Suorittamisvaiheessa energia suuntautuu tehtävän suorittamiseen. Omainaista on turvallisuus ja yhteenkuuluvuus. Erilaisuutta ei katsota kieroon vaan se nähdään vahvuutena. Ryhmänohjaaja pitää huollosta huolta, yhteishenkeä pidetään yllä ja edistetään avoimuutta. Ohjaajan ei tarvitse osallistua mitenkään aktiivisesti toimintaan. Kun tehtävä on suoritettu ja ryhmän toiminta päättyy, se voi olla joillekin ahdistava kokemus. Mutta loppuminenkin on hyvä tehdä selväksi. Toki voidaan sopia jatkotapaamisista luokkakokouksen luonteisesti.
 

Ydinteemat: ohjaaminen, vastuu ja vapaus, valmistautuminen, pelisilmä, reflektointi

Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: käytännön ohjaustyön eri menetelmien kokeileminen