Laadukas oppimisprosessi

Tässä osiossa käydään läpi seuraavaa:

• Ongelmaperustainen oppiminen
• Ammatillisessa koulutuksessa toteutettuja verkko-opetusratkaisuja
• Motivaatio
• Taitojen opettaminen ja ohjaaminen

Ongelmaperustainen oppiminen 

Kyse on työelämälähtöisten (tai niitä simuloivien) ongelmien tai ilmiöiden pohtimisesta ja ratkaisemisesta. Taustalla kognitiivis-konstruktiivinen ja kokemuksellinen oppimiskäsitys. Piirteitä myös humanistisesta oppimiskäsityksestä (vrt. edellinen osio oppimisteorioista, ei toisteta tässä).

Ohjaajan rooli on ohjata oppimisprosessia palautetta antamalla, ohjaamalla lähteiden pariin, jne. Opiskelija on keskiössä niin yksilönä kuin ryhmän jäsenenä. Oppiminen tapahtuu ryhmissä, joissa opiskelijoilla on tietyt roolit: puheenjohtaja, sihteeri, tarkkailija.

Käytännössä prosessi etenee seuraavasti:

Aloitusistunnon yhteydessä: 1. oppimisheräte/ongelma (ongelma kuvataan, johon opiskelijat tutustuvat), 2. aivoriihi (mietitään mitä aiheesta tiedetään ja nostetaan asiasanoja esille sihteerin kirjatessa), 3. aivoriihen jäsentely (aihekokonaisuuksia asiasanojen ympärille), 4. aihealueiden valinta (tavoitteiden kannalta tärkeimmät aihealueet jatkotyöstettäviksi, kartoitetaan mitä pitää saada vielä selville), 5. oppimistehtävän määrittely ja muotoilu (jokaisen jäsenen sitouduttava tekemiseen, keskustelu erilaisista tiedonhankintatavoista),

6. itsenäinen opiskelu (tiedonhakua ja hankitun tiedon omaksumista, sovitulla tavalla toteutettu kooste),

Purkutapaaminen: 7. hankitun tiedon syventäminen (mitä opittiin, jäikö epäselvää), 8. tiedon yhdistely ja soveltaminen (miten ongelma ratkaistaan ja case käsitellään, peilataan ryhmäläisten koonnoksia yhteen)

Lopuksi arvioidaan vielä opittua ja oppimista!


Ammatillisessa koulutuksessa toteutettuja verkko-opetusratkaisuja

Verkko-opetuksen yleistyminen on tuonut opettajillekin aivan uudenlaisia haasteita, jotka liittyvät etenkin työkalujen käytön osaamiseen ja tietoturva-asioihin. Opettajan on myös ymmärrettävä verkko-opetuksen mahdollisuuksista. Verkkovälineitä ei ole mielekästä käyttää pelkästään niiden itsensä vuoksi. Jälleen kerran: haluammeko digitalisaation evoluutiota vai revoluutiota? Ja toisekseen, digitalisaatio on VÄLINE toteuttaa asioita. Tärkeintä on ymmärtää työelämän kompetenssin merkitys. Esimerkiksi yleislääkärin tehtävät voidaan korvata digitalisaation avulla melko pitkälle, mutta hyvä yleislääkäri on sellainen, joka osaa ottaa potilaan yksilönä huomioon ja lieventää hänen tuskaansa. 

Yksi käytetyimmistä verkko-opetusmallista on verkko-oppimisalusta, esimerkiksi moodle meillä opettajaopinnoissa. Myös AC tai Skype ovat yleisiä, koska ne mahdollistavat reaaliaikaisen kuvayhteyden. Sosiaalisen median eri kanavia voi niin ikään hyödyntää tehokkaasti verkko-opetuksessa.


Motivaatio

Motivaatiosta puhuttaessa on mielekästä tarkastella sisäisen ja ulkoisen motivaation käsitettä.

Sisäinen motivaatio lähtee yksilöstä itsestään. Yksilön tavoitetaso käsitteillä olevaa asiaa kohtaan on suuri ja hän todella haluaa sen. Esimerkiksi oppia jonkin uuden asian. Puhutaan flow-tilasta. Kaikki tämä on pohjana oppimiselle ja kehittymiselle.

Ulkoisessa motivaatiossa muut seikat määrittelevät motivaatiota ja sen todellista astetta. Esimerkiksi palkkiot, rangaistukset tai odotukset ohjaavat yksilön toimintaa. Tällöin itse oppiminen ei tapahdu niin vaivattomasti kuin sisäisessä motivaatiossa.

On tietenkin niin, etteivät sisäinen ja ulkoinen motivaatio ole kokonaan toisiaan poissulkevia. Huomaan itsestänikin esimerkiksi näiden opintojen parissa, että välillä olen hyvin kiinnostunut käsiteltävistä asioista niiden itsensä vuoksi, mutta toisinaan minua ajaa eteenpäin halu saada muodollinen pätevyys opettajana, jolloin työllistymismahdollisuudet kouluttajaksi tai opettajaksi oleellisesti paranisivat. 

Eikä ulkoista motivaatiota pidä nähdä yksistään huonona asiana. Todennäköisesti sillä estetään hyvin usein esimerkiksi rikoksia: jos yksilö tekisi jonkun laittoman teon, hän saisi siitä rangaistuksen kiinni jäätyään.   

Oppimisen yhteydessä on keskusteltu motivaation merkityksestä. Lasten ja nuorten parissa ulkoisella motivaatiolla on isokin merkitys, mutta kuten yllä todettua, sillä on vaikutusta myös aikuisen opiskeluun. En kuitenkaan allekirjoita sitä näkemystä, että esimerkiksi työvoimakouluksen yhteydessä ulkoinen motivaatio korostuisi, koska työvoimakoulutukseen hakeudutaan nykyisin pääosin vapaaehtoisuuden ja oman halun mukaan. Sen sijaan olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi varusmiespalveluksessa ja toisaalta kertausharjoituksissa tapahtuvaa oppimista motivaatioteemasta käsin.

Motivaatioiden ja tavoitteiden näkökulma oppimiseen



Tavoiteorientaatiolla ilmaistaan sitä, millä tavalla opiskelija on motivoitunut opiskelemaan.

Oppimisorientoitunut suhtautuu opiskeluun myönteisesti ja hänen tavoitteenaan on ymmärtää opetettavat asiat. Hyvät arvosanat eivät ole tällaiselle opiskelijalle sinällään itseisarvo. Hän haluaa sisäistää asioita ja oppia aina vain lisää sen vuoksi, että se kiinnostaa häntä.

Suoriutumisorientoitunut on ulkoisesti motivoitunut eli hänelle on tärkeää saada hyviä arvosanoja ja ulkopuolista arvostusta. Tällaiselle oppijalle on tyypillistä tuoda esille sitä, miten vähällä työllä hän on saavuttanut kyvykkyyttä ja pätevyyttä. Toisaalta hän myös pelkää epäonnistumista ja kasvojensa menettämistä. Tuo seikka voi heikentää intoa opiskeluun.

Välttämisorientoitunut opiskelija ei usko omiin kykyihinsä. Niinpä hänen tavoitteenaan on mennä sieltä mistä aita on matalin. Lisäksi hän välttää tilanteita, jossa joutuu suorittamaan tai esittämään osaamistaan.

Kuten sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta tarkasteltaessa, tavoiteorientaatioidenkin kohdalla tulee välttää suoria stereotypioita. Opiskelijan orientoitumistapaan vaikuttavat monet seikat, jopa päivän vireystila. Varmasti monelle ovat tuttuja myös tarinat, joiden mukaan joku väittää käyneensä lukion lukematta läpi, vaikka tosiasiassa niin ei olekaan. 

On tärkeää opettajana miettiä, millä tavoin saisi kannustettua opiskelijaa kohti oppimisoerientoitunutta opiskelutapaa. Yksi seikka on oma esimerkki. Jos kykenee näyttämään oman kiinnostuksensa aiheeseen, se voi tarttua opiskelijaankin. Myös opetusmenetelmien valinnalla on merkitystä. Ulkoaopetteluun pakottaminen ja tiukka tuijottaminen pelkkään koearvosanaan ei välttämättä ole hedelmällisin tapa toimia. 

Motivaatiota voi tukea monilla tavoilla. Peruslähtökohtana on ymmärtää se, mitä ihminen ylipäätään haluaa kokea. Ihminen hakeutuu sellaisiin ympäristöihin, joista hän saa mielihyvää ja josta hän siis motivoituu. Niinpä koulua ja opiskelua voi yrittää muuttaa sellaisia tarpeita vastaavaksi.

Sigmund Freudin mukaan ihminen toimii pitkälti viettiensä varassa. Niinpä motivaatioonkin vaikuttavat himot ja tarpeet. Tässä yhteydessä on siis turha puhua kovinkaan korkealentoisista motivoivista tekijöistä. Richard Ryan & Edward Deck puhuvat siitä, miten motivaation keskeisin tehtävä on aiheuttaa toimintaa. Lähtökohtaisesti siis jo hengissä säilyminen vaatii sen, että ihminen syö ja nukkuu.

Molemmat edelliset teoriat sijoittuvat Maslow`n tarvehierarkkiassa matalimmille tasoille. Ylempää löytyvät mm. yhteenkuuluvuus, arvostus ja itsensä toteuttaminen. Myöhemmät motivaatioteoriat ovat alkaneet kiinnittää huomiotaan noihin seikkoihin, ja niitä voidaan hyödyntää myös opetuksessa, kun tavoitteena on lisätä opiskelijan motivaatiota.

Yhteenkuuluvuus tarkoittaa sitä, että ihmisellä on tarve kuulua johonkin ryhmään, johon hänet hyväksytään ja jossa hän on arvostettu. Niinpä pari- tai pienryhmätyöskentely on hyvä keino saada yhteenkuuluvuuden tunne aikaiseksi.

Ihmisen motivaatiota lisäävinä seikkoina tärkeitä ovat myös pätevyys ja itsenäisyys. Pätevyyden tunteen vahvistamiselle on hyväksi, että oppimistehtävät ovat oikein suhteutettuna opiskelijan sen hetkiseen osaamiseen: ei liian helppoa, mutta ei ylitsepääsemätöntäkään. Itsenäisyys tarkoittaa kykyä se mahdollisuutta tehdä omia päätöksiä. Jo pienetkin mahdollisuudet itsenäisyyden osoittamiseen lisäävät paitsi pätevyyden tunnetta myös motivaatiota. Niinpä opettajan pitäisi välttää ainakin näkyvää valvontaa.


Taitojen opettaminen ja ohjaaminen 

Mitä on taito? Se on nopeutta ja näennäistä helppoutta. Kun taitoja opetellaan, ihminen yhdistelee jo aiemmin oppimiaan asioita ja jalostaa niistä uusia taitoja. Taitoja oppii vain harjoittelemalla.

Opetustyössä kysymys on siitä, että taitojen ohjaus ja opetus on oman osaamisen jakamista. Vuorovaikutteisuudessa on kuitenkin muistettava se, ettei osaamisen jakaminen ole yksipuolista. Se voi olla myös yhdessä oppimista.

Taitoja on monenlaisia. Puhutaan yleisistä taidoista, kuten sosiaalinen kommunikointi ja kuuntelutaito (vrt. aiemmin mainittu työelämän kompetenssi) ja spesifistä taidoista eli niistä, joita tietyssä ammatissa on oltava. Esimerkiksi autonasentajan on osattava vaihtaa jakohihna.  

Taitojen omaksuminen voidaan jakaa jopa viiteen askeleeseen:

1. Tiedon hankinta koskien sitä, mitä tarkoitusta varten, mitä pitäisi tehdä, missä järjestyksessä ja millä keinoilla

2. Toimintojen suoritus askel kerrallaan jokaisessa suorituksen vaiheessa.

3. Muutos silmien avulla tapahtuvasta kontrolloinnista muiden aistien avulla tapahtuvaan kontrollointiin tai kinesteettiseen kontrollointiin lihaskoordinaation avulla.

4. Taidon automatisoituminen. Tätä vaihetta leimaa se, että toimintojen huolellisen seurannan ja ajattelemisen tarve vähenee.

5. Taidon yleistäminen uusiin tilanteisiin sopivaksi.

Taito on siis toimintaa. Sen opettamisessa korostuu pitkäjänteisyys ja toistot, mutta toisaalta myös opiskelijan motivaatio, jota opettajan tulisi osata ruokkia. 


Ydinteemat: motivaatio, oppimismenetelmät
Vielä pitäisi perehtyä tarkemmin: ongelmaperustaisen oppimismenetelmän kokeileminen käytännössä